Torstai. Vapaapäivä. Kansainvälinen naistenpäivä. Ajatuksia herättelevä päivä tosiaan.
Päätin tämän vuoden alkupäivinä, etten enää pelkää asioita. Että ihan aikuisten oikeasti itse elän todeksi niitä periaatteita, joista puhun työkseni ja vapaa-ajallakin. "Saat sen, mitä ajattelet - halusit tai et." tai "Se kasvaa, mitä ajattelet."
Niinpä päätin, etten enää pelkää asioita. En suostu hermoilemaan, riittävätkö rahat laskujen maksuun tai että saanko tässä kuussa palkkaa. Päätin, että huolestun vasta jos/kun siihen ilmaantuu oikeasti aihetta.
Päätin, etten pelkää kestääkö parisuhteeni. Kestää tai ei. Sillä parisuhdehan tarvitsee molempien taitoja, toiveita ja ymmärrystä, mieluiten vielä yhteneväisiä.
Päätin, etten enää jättäydy pois sellaisilta kursseilta tai tapahtumista, joihin sydämeni huutelee osallistumaan. En enää suostu laskemaan, riittävätkö resurssit parin-kolmen päivän poissaoloon hoitolalta. Sillä tavalla tai toisella noilta päiviltä noukkimani siemenet jonain päivänä nousevat oraalle, pilkistävät sirkkalehtinä ja lopulta kasvattavat upean kukan.
En enää pelkää, kiusataanko lastani. Jollei, hyvä. Jos kiusataan, luotan että hän kertoo siitä minulle ja minä puolestani vien asiaa eteenpäin.
Luotan myös siihen, että oikeiden ystävien, tuttavien ja ihmisten kanssa yhteys säilyy vaikka yhteydenpito pätkii. Luotan, että elämä kantaa ja auttaa, kun itse ajatuksillani, sanoillani ja teoillani osoitan sille ottavani tuen vastaan ja heiluttelen itsekin hihojani.
Elämä on antanut minulle uskomattomia kokemuksia, aivan kuin eläisin jo neljättä elämää yksissä nahkoissa. Ihania ja opettavaisiakin ihmisiä, kohtaamisia jotka tuntuvat sielussa asti. Kiitos kaikesta tähänastisesta, Elämä 
Lisäys: jo parin kuukauden aikana olen huomannut häkellyttäviä, hykerryttäviä muutoksia...
